Rakkaat kotolaiset! ”Koska Weikko on siellä ostanut rankoja, niin otetaan niistä osa Heikkilään ja ajetaan tien varteen ja hakataan kuivamaan. Annatte Weikolle niitten rankojen hinnan, mikä meille tulee sekä hakkuupalkan, koska on paras antaa Weikon hoitaa haloiksi asti, kun joutuu siellä liikkumaan ja valvomaan omia töitään. Sen Willeltä tulleen 1400 mk panette kassakirjaan ja maksatte siitä niitä menoja ja jos Weikko tarvitsee niin lainaatte hänelle. Hän näyttää saaneen erittäin hyviä puita sopuhinnalla. Kirjoitan tähän mukaan hänelle kirjeen, jotta hän neuvottelee Pietarilan kanssa eräistä korjauksista tallissa, joista jo Weikolle puhuin. Kun nyt lienee sitä savia ajettu kylliksi siihen tallin paikalle, niin olisi hyvä ajaa jokisuulta hiekkaa päälle. Siitäkin on paras Weikon kanssa neuvotella. Hän voisi myös käydä tarkastamassa niitä Wille Kujalan heiniä. Jos pelkäätte heinän vähyyttä, niin pitää aikanaan jatkaa niitä appeilla ja ruumenilla. Sioille hautonette myös ruumenia, turneksia ym. sillä uudella keittiöllä.Milloin sinä tulet näyttämään niitä uusia hampaitasi? Syö nyt niillä ahkerasti, että niiden entisten huonot seuraukset poistuisi. Tämä kirjeen kirjoittaminen tuntuu jo paljon kömpelömmältä, kun on tuo puhelin, jolla saa vastauksen heti.
Weikolle tämä navetan laitto on raskaampi kuin hän arvaakaan, mutta minun täytyy varautua sitä rahoittamaan, sillä ei hän ole tottunut tällaisia asioita hoitamaan. Ja ehkä minä sovin Kalervon kanssa, että minä otan vastatakseni hänen osaltaan, sillä ei hänestä tule maamiestä, vaan ehkä huomattavakin kuvanveistäjä. Hän elää niin koko sielultaan sitä elämää, että paras lienee antaa kulkea omaa tietään ja silloin hän tarvitsee huomattavasti varoja ulkomaan matkoihin ym. En nyt tästä hänelle puhu vaan joskus sopivan tilaisuuden tullen. Sitä paitsi on puhuttava Weikon kanssa, että näen ja kuulen mitä hän asiasta ajattelee. Kun tulet tänne tai minä sinne, niin voimme puhua tästä suullisesti.
Saalastin Kaisa (rouva Poukkula) kävi tänään luonani yrittämässä rahaa lainaan 7000 mk, en antanut joten lähti vedet silmissä. Sanoi museon luvanneen yhdestä hopeakannusta 10.000 mk, mutta pitäisi saada enempi. Sanoin; paras on myydä silloin, kun saa rahat. Mies on varakkaan miehen ainoa poika, joten en anna, varsinkin, kun tunnen Kaisan. He olivat yhdessä tulleet Wiipurista kannua myymään, jossa on pantissa eräällä sukulaisella. Kirjoita nyt pian, ellet tule tänne. Syd. terveiset Kyöstiltäsi”