Kirje 1936-3-5, Helsinki

Rakkaimpani! ”Etkö voi tulla tänne, sillä täytyy pitää päivälliset eduskunnalle, sillä siitä lienee 4 vuotta, kun viimeksi pidin. Ja ennen sitä sinun pitäisi saada vähän levätä. Mutta levosta ei liene käy, jos Tellervon tuot tänne, vaikka mielelläni näen hänetkin täällä, jos haluat tuoda.Alamaan ostosta vetäännyin reippaasti syrjään, kun Paavo sanoi August Wirkkulan luvanneen 30.000 mk yli kiinnitysten. Se on hyvä, että Paavolla jää varoja ruuan ym. hankkimiseen. Minä kehotan myymään ja olen neuvonut uuden kodin saantiin. Mutta vaikka näin olen tehnyt parhaani, niin kirjoitti hän Heikki Niskaselle kirjeeni sisässä, että H.N. auttaisi minun kanssa häntä saamaan Tiensuun. Kun kirjoitin Paavolle niin sovin: Asia on mielestäni nyt niin hyvällä tolalla, että Heikki voi sen nyt pyyntösi mukaisesti hoitaa”, sillä katsoin hieman loukkaukseksi, että hän minulle toveriksi pyysi H, vaikka olisi pitänyt pyytää, ettei hän sotisi minun toimia. Paavo ja Joonas nimittäin sanoivat, että hän on jo Aution Villelle puuhannut tätä, vaikka Joonaan talo juuri myytiin Villen veloista. En tästä sanottavasti loukkaantunut, sillä saahan P. ajattaa asioitaan kenellä tahtoo, mutta saa hänkin ajatella ja uskoa, etten tarvitse H.N. toverinani, jos otan jonkun asian ajaakseni. Ja sydämestäni olen tätäkin asiaa ajanut. Tämän kerroin, koska Paavo säikähtyneenä voi käydä sinulle puhumassa. Silloin voit sanoa, että en usko K pitävän vastakaan kättään koukussa, jos neuvoja tarvitsette, mutta mahdollisesti on katsonut loukkaukseksi, jos häneen ei luoteta, vaikka koettaa auttaa parhaansa mukaan. Sen voit myös sanoa, että minä kaduin, kun tein tarjoukseni Alamaasta, mutta tein sen tähden, ettei P. joutuisi sellaisten kanssa kauppoihin, jotka ovat odottaneet jo ennen Alamaan myyntiä. Nyt en siihen puutu, kun on hyvä ostaja.
Piilola ja Eskola esitellään huomenna. Toivon, että molemmat saavat pitää kotinsa. Ruoja ei kumminkaan taida mennä läpi, kun Pohjolan Pankki valvoi 35,000 mk, vaikka on vain 10 hehtaaria. Se on kyllä suuremman arvoinen, mutta sen suhteen tuntuu olevan epäilyksiä. Kyllähän niitä on minulla holhottavia, mutta kaiken kiireen keskellä koetan ihmisiä auttaa, vaikka kaikenlaisia Helppo Heikkejä uskovat paremmin kuin minua, mutta nämä ovat joutavia juttuja. Sinulla on nyt liuta lapsia ympärilläsi ja voit hellällä kädellä jakaa heidän huolia. Sydämelliset terveiset teille kaikille. Isältä”