Kirje 1936-9-2, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Kyllä uskon teillä olevan rasittavan paljon hommaa ja suuri lienee kutsuttujen piiri, kun Hirvensalokin kiitti kutsusta. Sieltä kai tulee rouva ja Raija. Ei niitäkään voi Alamaalle viedä, joten uudelleen kehotan turvaamaan myös naapureihin. Minulla oli eilen niin kiire, etten joutanut näitä ajattelemaankaan. Jännityksellä odotan ketä kaikkia siellä tapaan. En tietysti ole paikkakuntalaisista kiinnostunut, mutta ulommaisiin nähden on vastuu suurempi. Siitä syystä minä en uskaltanut meidän hopeahäihin kutsua yhtään helsinkiläistä en edes virkatovereita.Kuten olen sanonut tulen lauantaina. Olen ajatellut ottaa mukaan vain lyhyen mustan puvun, kun arvelin, ettei siellä ole frakkiherroja, vaan jos siellä on esim. maaherra, niin täytynee pukea frakki. Mutta nyt muistan, että minulla on siellä vanhempi frakki, joten ei tarvitse tuoda. Koetan muistaa ottaa mukaani sinun ja Katrin puvut. Lähden juuri kirkkoon. Toivon sydämestäni teille menestystä hääpuuhissanne. Ajattelin lähettää sinulle vielä rahaakin, kun sain palkkani, mutta ethän sillä nyt juuri mitään laita. Syd. terveiset Kyöstiltäsi”